tiistai 6. marraskuuta 2012

Halpa kakku

Näin heti Halloweenin jälkeen monissa kaupoissa löytyy halpoja Halloween-tuotteita ja ruokia. Kakkuja ja leivoksia Halloween-koristeilla saa murto-osalla siitä hinnasta mitä pyydettiin ennen Halloweenia. Kuvassa esimerkkinä kakku, jonka hinnasta on lähtenyt noin 10 euroa pois.

Huomaa kilohinta 6,13 euroa. Se on vähemmän kuin monilla aivan tavallisilla pullillakin, joiden kilohinta on alkaen 7 - 8 euroa.



torstai 18. lokakuuta 2012

Alennuskoodit

Verkko-ostokset netistä on lisääntyneet hyvää vauhtia. Monesti netistä saa tuotteita halvemmalla kuin kaupasta itse hakemalla. Varsinkin jos on kyse erikoistuotteista, joiden perinteistä kauppaa ei ehkä aivan lähellä ole lainkaan.

Lisäksi verkkokaupoissa voi säästää alennuskoodeilla tai tarjouskampanjakoodeilla.

Koodeja löytyy hyvin helposti ja vaivattomasti Google-hakukoneella. Hakusanoiksi vain kaupan nimi + alennuskoodi tuo usein voimassaolevia alennuksia tai tarjouskampanjoita esiin. Esimerkiksi haku "Nelly alennuskoodi", "HM alennuskoodi" tai "Zalando alennuskoodi" tuo varmasti muotikauppoihin liittyviä koodeja. Myös muotiblogit kertovat innokkaasti aiheeseen liittyvistä koodeista kuten Muotiguru Zalandon alennuskoodista.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Nokia Lumia alle puoleen hintaan




Nokian suositushinta Lumia 800 -puhelimelle oli sen tullessa myyntiin 529 euroa. Puhelinta sai jonkin ajan päästä 350 euron hintaan. Nyt esimerkiksi Gigantin verkkokaupassa Lumian hinta on 245 euroa.

Hinta on laskenut siis alle puoleen, kuten monelle kulutuselektroniikan tuotteelle käy. Aivan uusimman tietokonemallin tai älypuhelimen hankinta on varma tapa hukata rahaa.

Säästä ostamalla halvempi saatavilla oleva malli. Seuraavaa halvempaa mallia ei juuri kannata jäädä odottamaan sillä niitä on aina tulossa jonkin ajan päässä.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Omena-aika

Taas on omenoiden aika. Omenahilloa, sosetta, omenapiirakoita tai ihan vaan sellaisenaan nautittuna.

Omista omenapuista saa jokseenkin ilmaiset omenat. Kaikilla ei tietysti ole omia omenapuita, mutta hieman kyselemällä ja ihan vaikkapa omakotialueita kiertelemällä saattaa löytyä ilmaiset omenat. Monin paikoin löytyy talojen portinpielestä laatikko tai pussi omenoita "saa ottaa" -kyltin vierestä.

Ilmainen ravinto on varmasti yksi parhaita tapoja säästää.

maanantai 20. elokuuta 2012

Ilmaista ruokaa

Ilmaista ruokaa on harvoin tarjolla, mutta nyt sitäkin taas saa. Kuvassa kaupunkialueelta kiva marjasaalis. Mustikoita ja muutamia vadelmia aivan ilmaiseksi itse poimien. Matkakustannukset ovat myös nollassa tällä kertaa sillä paikkoja löytyi kävelymatkan päästä. Varmasti myös useammalle marjapaikka löytyy polkupyörälläkin.

Marjojen poiminta jokamiehenoikeutta käyttäen tuo siis ilmaista ravintoa.


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kompostoi

Kompostoimalla voi säästää. Erityisesti tämä vinkki sopii omakotitaloissa, paritaloissa ja rivitaloissa asuville, mutta myös muillekin.

Vaikka kunnollinen pikakompostori maksaa muutaman satasen, voi jätekuluissa säästää sijoituksen takaisin parissa vuodessa. Tämän jälkeen kompostorin käyttäminen on silkkaa säästöä.

Pikakompostoria voi käyttää koko vuoden, joten talvellakaan ei tarvitse heittää ruuantähteitä sekajäteastiaan. Vähentämällä sekajäteastian tyhjennyksiä voi säästää esimerkiksi noin 150 euroa yhdessä vuodessa.

Lisäksi kompostori tuottaa käyttökelpoista multaa, jota saa ilmaiseksi ja voi käyttää pientalopihan puutarhanhoidossa.

Jos pihasta syntyy riittävästi puutarhajätettä, kannattaa myös niille tehdä tai hankkia oma kompostori. Valmiita puutarhajätteelle sopivia kompostoreita saa muutamalla kympillä. Ja tietysti jos ruuantähteille tarkoitettu tarvitsee täytettä niin sinnekin voi laittaa haravoidut lehdet ja risut.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Tuulilasin korjaus

 Auton tuulilasi rikki? Mitä tehdä, viedä auto merkkiliikkeeseen ja vaihdattaa uusi tuulilasi?

Entäpä vaihtoehtona tuulilasin korjaus? Tässä esimerkkinä erään Volkswagenin tuulilasin korjaus ja vaihtaminen uuteen.

Päivän hinnat kolmelle eri vaihtoehdolle:
- tuulilasin korjaus Pilkington-lasiliikkeessä hinta 50 euroa
- tuulilasin vaihtaminen uuteen Pilkington-lasiliikkeessä hinta noin 330 euroa
- tuulilasin vaihtaminen uuteen Volkswagenin merkkiliikkeessä hinta noin 650-700 euroa

Hintahaitari on siis melkoinen, 50 eurosta noin 700 euroon. Kaikkia tuulilasin vaurioita ei voida korjata, mutta vaihtoehtojen tutkiminen kannattaa varmasti. Useissa lasiliikkeissä mainitaan jotain tähän tyyliin "Lasin halkeamat korjaamme 20 senttiin asti." 

Vaikka olisi tottunut huollattamaan auton merkkiliikkeessä esimerkiksi takuuaikana tai muutenkin, kannattaa aina kysellä vaihtoehtoja. Tässäkin tapauksessa saattaa saada aivan saman uuden tuulilasin toisessa liikkeessä asennettuna satoja euroja halvemmalla.

Huomaa että hinnat vaihtelevat myös auton / lasin mallin mukaan sekä lasin varusteiden mukaan. Esimerkiksi tuulilasissa saattaa olla lasiantenni ja sadeanturit.